Koronakurimus – aikaa luovuudelle

Olen seurannut hyvin läheltä koronan yrityksille aiheuttamaa ”riesaa”. Perheyrityksemme on matkailualan yritys ja tämä virus on vaikuttanut siihen ja sen toimintaan aina tammikuun lopulta saakka. Eräs ranskalainen yhteistyökumppani lähetti viime viikolla äärimmäistä positiivisuutta tirskuvan sähköpostin. Sanoma lyhykäisyydessään oli, että vaikka korona kurittaa niin nyt on hyvää aikaa luovuudelle. Olen itsekin ollut aika lamaantunut tämän asian … Lue lisää

Oma verkkokauppa vai hylly toisen kaupassa?

Tässä pientä vertailua siitä, kannattaako hommata omille tuotteille ihan ikioma verkkokauppa vai ostaa kuukausimaksullinen “hylly” jostain valmiista verkkokaupasta. En lähde tässä moittimaan enkä kehumaan mitään, mutta nostan esiin muutamia pointteja. Kivijalkakauppoja kaatuu verkkokauppojen alta kuin rantaruovikkoa myrskyllä. Viimeistään nyt on aika touhuta se verkkokauppa vähintäänkin kivijalkaliiketoiminnan tueksi eikä jäädä odottamaan kehityksen kääntymistä toiseen suuntaan. Sitä … Lue lisää

Tietoturvaa

Toukokuussa yrityksiä työllistettiin uudella tietosuoja-asetuksella. Heinäkuussa Google alkoi Chrome-selaimensa avustuksella “pelotella” käyttäjiä turvattomista sivustoista. Testaa oma sivustosi helposti Chrome-selaimella. Miltä näyttää? Näyttääkö tältä? Jos näkymä on jotain muuta. Niin nyt jos koskaan kannattaa jatkaa lukemista! Googlen tahtotila on siis saada kaikki netissä tapahtuva liikenne suojatuksi. Liikenteen ollessa suojattua kukaan samassa verkossa oleva ei voi nähdä … Lue lisää

“En tiedä nettisivuista mitään, mutta tarvitsen sellaiset!”

Tässä päivänä eräänä eräässä asiakastapaamisessa jälleen havahduin siihen, että ihmiset eivät todellakaan tiedä yhtään mitä selattavan sivuston taustalla on. Näinhän se on ja vaikka todellakin olen aina tiennyt sen, niin se vain meinaa unohtua aina välillä. Otetaan tähän nyt malliksi vaikka Parturi-Pirkko. Pirkko on avaamassa omaa liikettä ja haluaa liikkeen toiminnan tueksi ja kassavirran lisäämiseksi … Lue lisää

Verkkokauppa kustannustehokkaasti

Törmäsin somessa taannoin vertailuun eri verkkokauppa-alustoista. Ajatus tähän kirjoitelmaani lähti siitä, mutta en sitten tötterönä laittanut linkkiä talteen ja en löydä sitä enää mistään. Olen monessa kohtaa maininnut toteutuksieni kustannustehokkuuden. Päällimmäisenä moottorina tälle ajatukselle toimii oma, kohtuullisen pitkä historiani yrittäjän tyttärenä, yrittäjän puolisona ja yrittäjänä. Ehkäpä juurikin tuosta edellä mainitusta syystä suurin osa asiakkaistani on … Lue lisää